Vastuullisuusraportti

Riippumaton varmennusraportti

Hansel Oy:n johdolle

Olemme Hansel Oy:n (jäljempänä Hansel) johdon pyynnöstä suorittaneet rajoitetun varmuuden antavan toimeksiannon, jonka kohteena ovat olleet Hanselin vuosikertomuksessaan 2014 raportoima vastuullisuustieto (jäljempänä vastuullisuustiedot) raportointiajanjaksolta 1.1.–31.12.2014. Varmennuksen kohteena olleet osiot ja dokumentit on lueteltu Global Reporting Initiative (GRI) Indeksissä.

Hanselin johto vastaa vastuullisuustietojen laatimisesta ja esittämisestä Global Reporting Initiative (GRI) Sustainability Reporting Guidelines G4 -ohjeiston suppean sovellustason mukaisesti.

Meidän velvollisuutenamme on esittää rajoitetun varmuuden antavan toimeksiantomme perusteella riippumaton johtopäätös varmennuksen kohteena olevista tiedoista. Olemme suorittaneet toimeksiannon IAASB:n antaman kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin (ISAE) 3000 ”Muut varmennustoimeksiannot kuin mennyttä aikaa koskevaan taloudelliseen informaatioon kohdistuva tilintarkastus tai yleisluonteinen tarkastus” mukaisesti. Emme vastaa työstämme, raportista tai johtopäätöksistämme muille tahoille kuin Hanselille.

Toimeksiannon rajoitukset

Varmennusraporttiamme lukiessa tulee ottaa huomioon vastuullisuuteen liittyvien tietojen luonteeseen kuuluvat, tiedon tarkkuutta ja täydellisyyttä koskevat rajoitukset. Vastuullisuutta koskevia tietoja tulee arvioida yhdessä Hanselin antamien tietojen keräämiseen, laskemiseen ja arvioimiseen liittyvien selvitysten kanssa. Varmennusraporttiamme ei ole tarkoitettu käytettäväksi arvioitaessa Hanselin suoriutumista määrittelemiensä vastuullisuuteen liittyvien periaatteiden toteuttamisessa. Hanselin taloudellisen aseman ja toiminnan tuloksen arvioimiseksi tulee tutustua Hanselin tilintarkastettuun tilinpäätökseen 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta.

Toimeksiannossa tehdyt toimenpiteet ja johtopäätökset

Varmennustoimenpiteemme on suunniteltu antamaan rajoitettu varmuus siitä, ovatko esitetyt vastuullisuustiedot olennaisilta osiltaan Global Reporting Initiative (GRI) Sustainability Reporting Guidelines G4-ohjeiston mukaisesti esitetty. Rajoitetun varmuuden antava toimeksianto toteutetaan tekemällä tiedusteluja pääasiassa henkilöille, joiden tehtävänä on laatia esitetyt vastuullisuustiedot, sekä soveltamalla analyyttisia ja muita asianmukaisia evidenssin hankkimismenetelmiä. Rajoitetun varmuuden antavassa toimeksiannossa yllä mainitut evidenssin hankkimistoimenpiteet ovat vähemmän kattavia kuin kohtuullisen varmuuden antavassa toimeksiannossa, minkä vuoksi siinä annetaan alemman tason varmuus.

Toimeksiannossamme olemme suorittaneet seuraavat toimenpiteet:

  • Olemme haastatelleet kahta Hanselissa johtotehtävissä työskentelevää henkilöä vahvistaaksemme ymmärrystämme vastuullisuudelle asetetuista tavoitteista ja vastuullisuuden yhteydestä Hanselin liiketoimintastrategiaan ja toimintoihin.
  • Olemme arvioineet vastuullisuustietojen yhdenmukaisuutta G4-ohjeiston raportoinnin sisällönmäärittelyä ja raportoinnin laatua koskevien periaatteiden kanssa.
  • Olemme käyneet läpi esitetyt vastuullisuustiedot, sekä testanneet niiden oikeellisuutta ja täydellisyyttä otospohjaisesti Hanselin tietojärjestelmistä.
  • Olemme arvioineet vastuullisuustietojen keräämiseen ja yhdistelemiseen käytettäviä tiedonhallinnan prosesseja, tietojärjestelmiä sekä käytännön menettelytapoja.
  • Olemme verranneet esitettyjä vastuullisuustietoja niiden taustalla oleviin toimintaohjeisiin, johtamis- ja raportointijärjestelmiin sekä dokumentointiin.

Tekemämme varmennustyön perusteella tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olettaa, että varmennustoimeksiannon kohteena olleet tiedot eivät olisi olennaisilta osiltaan Global Reporting Initiative (GRI) Sustainability Reporting Guidelines G4 -ohjeiston mukaisesti esitetty.

Helsinki, 14. huhtikuuta 2015

KPMG OY AB
Jorma Nurkkala
KHT, JHTT

Nathalie Clément
Senior Manager, Advisory